perjantai 2. marraskuuta 2012

Nyt "hiljaisessa" myynnissä

Kesä oli ja meni. Nän jälkeenpäin on helppo todeta, että kovin vähäiselle ajolle KTM tällä erää jäi. Aikaa vierähti jopa enemmän toisen projektin parissa. Pitäis löytää tilalle vähän jotakin kevyempää tai sitten toteuttaa ajatus 80-luvun bokseri GS-bemarista.

Eli jos kiinnostaa hieroa kauppoja hyvin pidetystä KTM Superendurosta, niin otahan yhteyttä!






maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tarakkatuunausta, penkinpäällisen vaihto ja alkuperäinen "kattaus"


Jo viime syksynä bongasin Pirkkalan autovahinkokeskuksen moponosalavalta potentiaalisen lisävarusteen, eli KTM 990 SMT mallin tavaratelineen. Super endurossahan ei alunperin ole lainkaan telinettä, vaan takarunkoon on kiinnitetty pari kevytmetallikahvaa. Niihin olin aikaisemmin kiinnittänyt tavaraboksin kiinnityslevyn, mutta set-uppi oli jonkun verran hankala kun esim. satulan irroitus oli tilan ahtauden vuoksi tarkkaa puuhaa. SMT:n tarakka oli siitä hyvä, että taaimmaiset kiinnitysreiät oli valmiiksi sopivassa kohden. Etummaisiin piti tehdä pienet muutospalikat ja lopputuloksesta tuli mielestäni oikein hyvä.

SMT:n tarakkaan saa helposti kiinni boksin kiinnityslevyn ja vaikka se on muovinen, niin silti se tuntuu jämäkältä. Ja mikä parasta, nyt satulan irrotukseen on sopivasti pelivaraa.

Ulkoasu ehostui myös satulan osalta ja alkuperäisten katemuovien osalta. Edellistalven ajelut tekivät hallaa satulan päällisen oranssisille/muovisille sivuosille ja niihin tuli repeämät molemmille puolille. Pakkasessa sivuosat taisivat tulla liian koppuraisiksi. Samalla kun poistin vanhan päällisen, laitoin takaisin aiemmin pois leikkaamani palan alkuperäisestä pehmusteesta ja penkin kovuus/korkeus palautui alkuperäiseksi.

Uusi päällinen ei ole yhtä liukasta materiaalia kuin vanha, vaan enemmän kumimaisempaa. Ihan hyvä niin, se helpottaa pyllyn pysymistä penkissä.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Huoltohistoria

01.05.2011
Valtuutetut KTM-huollot ja turvatarkastustiedot löytyvät myös valmistajan palvelusta.

Omat ja teetetyt huollot/viilaukset uusimmasta vanhempaan:
  • 06.7.2012 Motokeidas Oy, määräaikaishuolto 22 500 km (22 700 km)
    • mm. suodattimien vaihdot, öljyt (Motorex Power Synt 4T 10W/50)
    • tehtaan takuukorjaukset kykinsylinteriin ja takajarruun
  • 17.5.2012 ajokausi alkaa (22 400 km)
    • käyntihäiriöitä; syyksi paljastui bensapumpun kuluneet kärjet, uudet kärjet vaihdettu
    • pohjapanssarin sisään laitettu bitumimatto äänieristeeksi
  • 01.05.2011 Kesäkausi alkaa, mittarissa 16 900 km 
    • renkaikisi Pirelli Diablo Strada, 17"/17"
  • 01.02 - 30.3.2011 Talviajelua
    • renkaina Kings välikelin nastakumit 21"/18"
  • 19.08.2010 - Motokeidas Oy, määräaikaishuolto 15 000 km (15 932 km)
  • 21.08.2010
    • uusi ilmasuodatin (Joo, edellinen oli vajaa 2 kk vanha, en muistanut sanoa, että puhaltelevat pölyt pois. Yllättävän tuhrunen se vanha silti oli, KKKK-reissu oli todella pölyinen.)
    • uudet öljyt (Motorex Power Synt 4T 10W/50) + suodattimet
    • uudet sytytystulpat
    • venttiilivälysten tarkistus (ei säätötarvetta)
    • seosten säätö hitusen rikkaammalle
  • 02.08.2010 - Uudet takajarrupalat (14 078 km)
  • 27.07.2010 - Uusi takarengas Continental TKC 80 (14 078 km)
  • 23.07.2010 - Moottoriöljyjen tarkistus (ns. oil screenin putsaus) (13 812 km) 
    • ei merkkejä mm. vesipumpun tiivisteiden vuodosta (jonkinasteinen tyyppivika näillä kilometreilläkin). 15 tkm huollossa voisi olla ajankohtaista vaihdattaa pumpun akseli, laakeri ja tiivisteet.
  • 30.06.2010 - 16-piikkinen eturatas, Ilmanpuhdistimen vaihto, SAS-poisto ja kaasuttimien säätö (12 674 km)
    • 16-piikkinen eturatas (alkuperäinen on 17 piikinen) vanhoille ketjuille ja takarattaalle
    • alkuperäinen paperi-ilmaputsari
    • SAS-systeemin poisto (EPC on vielä pelissä mukana)
    • neulat yksi lovi ylöspäin (3.) alkuperäisestä (2.)
    • tyhjäkäyntiseosruuvi 1 3/4 auki (2 1/4)
  • 03.03.2010 - Motokeidas Oy, määräaikaishuolto 7500 km (7536 km)
  • 25.01.2010 - Moottorin lämpimäksi käyttö (7536 km)
  • 15.01.2010 - Akun lataus ja moottorin lämpimäksi käyttö, mittarilukema 7536 km
  • Edellisen omistajan mukaan öljyt on vaihdettu vuosittain (Bel Ray EXS Synthetic Superbike)
  • 30.10.2009
    • 1. omistaja 11.05.2007 - 30.10.2009
    • liikkeen (Kone-Jönnit Oy) omistuksessa 28.07.2006 - 11.05.2007 




                                                                 

      lauantai 26. toukokuuta 2012

      Ensimetrit vuodelle 2012

      Edellisestä blogikirjoituksesta on jo tovi, mutta niin on edellisestä ajelukerrastakin. Tosiaan edellisen kerran olin pyörän sarvissa viimesyksyn Etelän Pystymettän reissulla. Talvi jäi kokonaan ilman ajokilometrjä muiden harrasteiden takia. Samasta syystä kevätkin eteni pitkälle ennen kuin pääsin pyörää starttailemaan. Viivettä lisäsi vielä entisestään pyörän käyntiongelmat. Tammikuussa talvella kävin käyttämässä moottoria ja silloin kaikki oli ok. Mutta nyt kun toukokuun alussa piti hakea pyörä ajoon, niin se kävikin vaivoin vain etummaisella sylinterillä ja kappaleen matkaa ihan sopuisasti molemmillakin. Viaksi paljastui lopulta viallinen polttoainepumppu (tai oikeammin loppuun kuluneet kärjet). Tämä on yksi kaasutinmoottoristen 950 KTM:ien tyyppivika ja monet ovat korvanneet alkuperäisen Mitsubishi bensapumpun luotettavammalla Facet:lla tai Mikunilla (alipainepumppu). Tällä kertaa vaihtui Mitsuun vain viallit kärjet. Noita kärkiä olin jo viime vuonna kuljettanut pitemmillä reissuilla mukana tinakolvin kera. Onneksi todellista "showstopperia" ei eteen ollut tullut. Muutaman oudon sammahtamisen voinee kuitenkin laittaa kuluneiden kärkien piikkiin. Siis nou hätä, nyt kaikki toimii jälleen. Seuraava etappi onkin 22,5 tkm:n huolto, nyt mittarissa on aika tarkkaan 22 tkm. Pitää ottaa selvää mitä huolto-ohjelmaan kuuluu ja katsoa josko sen tekisi itse. 30 tkm:n kohdalla on sitten vasta isompi huolto ja sen annan suosiolla ammattilaisten tehtäväksi.

      Hämäläistä alkukesän idylliä