lauantai 8. tammikuuta 2011

Talvi - miksi ei?

Parina viime vuotena mielessä on pyörinyt talviajon kokeilukin. Edellistalvena tein pienen kokeilun pelkillä nappularenkailla ja se ei yöllisen lumisateen ja 0-kelin vallitessa ollut ollenkaan mukavaa - päivastoin.

Nyt ajatus juolahti mieleen uudelleen ja kun Tampereelta löytyi lisäksi hyväkuntoiset KTM-koon nastarenkaat käytettynä ja sopuhintaan niin oli aika tehdä haaveista totta. Nastarenkaat ovat niin sanotut välikelin renkaat. Nastojen ulkonema on 4-5 millimetrin luokkaa ja takarenkaassa niitä on n 250 kpl.

Ensikokeilun ajaksi ei taaskaan sattunut ihan helppoa keliä. Koko iltapäivän oli tuprutellut lunta 10 - 15 cm ja töiden jälkeen iltahämyssä tehty pieni testilenkki tuntui aika haastavalta. Harmillista, että moottoripyörän talvitalli on taajama-alueella, josta ei heti pääse miellyttäville ja liikenteeltä rauhalliselle surautuksille. No, kokemusta pitää varovasti kartuttaa ensin hyvillä keleillä ja ainakin ei flunssaisena - niinkuin nyt.



Ajossa Super Enduro käyttäytyi ihan johdonmukaisesti ja ennakoivasti. Lumikelillä nastoissa voisi olla enemmän purevuutta, mutta kovalla ja suht tasaisella tiellä ongelmia ei juuri ollut. Jatketaan tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti